Tags

, , , ,

– Nyt keksin, kirjoita vaikka herkkä ja onnellinen rakkaustarina! ehdotti Innostus.

– Tuo on hyvä idea! Minäpä kirjoitan herkästä rakkaudesta, sanoi se, jonka teki niin mieli tarinoida taas jotain mukavaa.

– No yritä nyt, vaikka olet ennenkin pettynyt suuriin tunteisiin, mutisi Epäilys ja mulkoili ympärilleen. Innostus ja Tarinoija eivät huomioineetkaan sitä, mikä sai sen kaavailemaan kostoa.

Tarinoijan sormet alkoivat heti tanssia näppäimistöllä, kulkuset kilisivät ja vasket helisivät, mutta mitä pitemmälle kertomus eteni, sitä hitaammiksi sormet kävivät.

Innostus tuli vähän ajan päästä lukemaan valmista tarinaa.

– Tuliko siitä kaunis ja herkkä tarina?

– No nämä tarinan nuoret ovat kyllä herkkiä, niin kirkkaat silmätkin, korkeat poskipäät ja täyteläiset huulet. Mutta, mutta.

– Mutta mitä? uteli Innostus.

– Anna kun minä arvaan, ne ovat aivan liian nuoria rakastamaan! kiljaisi Epäilys innoissaan, ennen kuin Tarinoija ehti sanoa mitään. Sanoja seurannut hiljaisuus paljasti arvauksen oikeaksi. Epäilys pyöri villin tanssin toisten takana ja nosti sormiaan voiton merkkinä.

– Mutta mitä siitä tarinasta sitten tulisi?

– Ei aavistustakaan, vastasi Tarinoija Innostukselle.

– Hei, anna niiden kahden kasvaa ja kohdata myöhemmin uudestaan, ehdotti Innostus ja tuuppasi Tarinoijaa rohkaisevasti olalle.

– Hyvä idea, minäpä yritän!

– No yritä nyt sitten, nurisi Epäilys. – Voithan laittaa ne pysäkille, kohtaaminen on kiusallinen, mutta onneksi voi hypätä väärään bussiin karkuun, kuten sinä teit viime viikolla. Sellaisesta sinulla on kokemusta.

Tarinoija tunsi itsensä yhtäkkiä riittämättömäksi kirjoittamaan rakkaudesta, mutta koska Innostuksen tuuppaus oli ollut niin rohkaiseva, se hymähti, mietti pitkään ja antoi sormiensa jälleen tanssia näppäimistöllä. Nyt ei kuulunut kilinää vaan kellojen kuminaa, ja yhtäkkiä Tarinoija tajusi tuntevansa salaisuudet, joita hänen henkilönsä yrittivät kätkeä toisiltaan.

– Löytyikö nyt herkkä rakkaus? Innostus kysyi tultuaan lukemaan valmista tarinaa. Se hieroi käsiään eikä meinannut millään malttaa odottaa.

– Löytyi kyllä, mutta koska ihminen ei lakkaa koskaan kasvamasta, niin nämähän taisivat nyt joutua erille toisistaan, huokaisi Tarinoija ja toivoi Innostuksen sanoittavan tarinan jatkoa.

– Niinkö kävi! Ei kannata luovuttaa liian helpolla, tässähän on moni asia kohdallaan. Mitä keksisi jatkoksi?

– Minä tiedän, mitä voisi keksiä. Pelleilyä! Taannutaan ja riidellään vaikka pelargoniasta, jota kumpikaan ei edes halua, huusi Epäilys ja pälyili Innostuksen suuntaan.

– Ei hätää, anna heille rauhaa selvittää välejään. Aika parantaa ja rakkautta voi osoittaa monin tavoin, sanoi Innostus ja tuuppasi Tarinoijaa jälleen olalle.

– Eikä voi! On helpompi siirtää vuoria kuin jäädä tunteen palon sammuttua yhteen. Siitä eivät ole maailmankirjallisuuden suuruudetkaan osanneet kertoa vakuuttavia tarinoita, miten sinä osaisit, nauroi Epäilys. Se pulisi Tarinoijan suuntaan, eikä se ollut vielä koskaan ollut niin varma siitä, mitä suustaan päästi.

– Älä kuuntele sitä, varoitti Innostus.

– Kuule, pelargonia heitetään katkerien sanojen saattelemana seinään, kirjoita sinne niin, ja joka ikinen yhteinen hetki tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Lisää vielä kauhistuttavia asioita. Kirjoita, niin minä sanelen, käski Epäilys.

– Nyt minä sen keksin, huudahti Innostus.

– En usko, vähätteli Epäilys ja nauroi itsevarmana.

– Palaa ajassa taaksepäin!

– Ja siitäkö olisi apua? ihmetteli epäilyksen valtaan vaipunut Tarinoija.

– Pane heidät kertomaan jo suhteen alussa avoimesti epäilyistään ja peloistaan.

– Eikä, huusi Epäilys, joka alkoi selvästi kalveta.

– Ymmärrän, hyvä idea, innostui Tarinoija. Sormet hakivat jo malttamattomana sopivia näppäimiä.

– Ei saa, pihisi Epäilys. – En suostu siihen, että minulle… tungetaan valmiit sanat… suuhun… eikä epäilyksiä saa kertoa toisille… tästä tulee… tarinoista tylsin… kukaan sitä lue…